Hanke on päättynyt – jatkoa harkitaan

Openrisk-tutkimushanke on päättynyt. Hankkeen loppuraportin tiivistelmässä todetaan seuraavaa:

”Sosiaalinen media on nopeasti siirtymässä yksityiselämästä myös ammattilliseen toimintaan. Yhtenä aikamme suurista puheenaiheista sosiaalisen median mahdollisuudet ja
uhat kiinnostavat myös turvallisuuden ja työhyvinvoinnin parissa työskenteleviä. Tässä
julkaisussa esittelemme tutkimustuloksia siitä, miten sosiaalisen median välineet soveltuvat turvallisuutta ja työhyvinvointia edistävien yhteisöjen toimintaan.
  ”Sosiaalinen media” on osoittautunut varsin moniselitteiseksi ja muuttuvaksi käsitteeksi,
josta puhuminen voi hämmentää ihmisiä. Yleensä sitä kannattaakin käsitellä konkreettisemmalla tasolla. Useat sosiaalisen median toiminnot näyttävät myös vähitellen ilmestyvän jokapäiväisiin vuorovaikutuksen välineisiimme arkipäiväistäen niitä ja vähentäen niiden erityisyyttä.
  Sosiaalisen median käyttöä motivoi ensisijaisesti jokin tarkoitus. Ammattimaisen käytön
merkittävä motivaatiotekijä on käytöstä saatava hyöty – sekä yksilölle että yhteisölle.
Sosiaaliseen mediaan yleensä liitetään myös spontaanisuus ja itseohjautuvuus. Kuitenkin,
jos organisaatio aikoo saada toiminnastaan sosiaalisessa mediassa hyötyä, sen on
syytä edetä suunnitelmallisesti.
  Sosiaalisen median välineillä voidaan periaatteissa tehostaa yhteistoimintaa ja verkottumista sekä laajentaa kontaktiverkostoa. Käytännössä tämä kuitenkin edellyttää organisaatiossa monenlaisien valmiuksien rakentamista. Sosiaalista mediaa kohtaan tunnetaan usein monenlaista epäluottamusta ja ammattimaisessa käytössä sen kustannuksia ja hyötyjä punnitaan. Luottamuksen rakentamiseksi ja hyötyjen saavuttamiseksi organisaatiossa on syytä laaja-alaisesti tutustua sosiaaliseen mediaan sekä miettiä miksi, missä tarkoituksessa ja miten sosiaalisessa mediassa toimitaan.
  Turvallisuuden ja työhyvinvoinnin käsittelyyn voi liittyä arkaluonteisia asioita, joiden käsittelyssä tarvitaan erityistä luottamuksellisuuden varmistamista ja luottamuksen rakentamista. Turvallisuuden kannalta kriittisten tietojen pitäisi myös olla luotettavia, joten luotettavuus on syytä varmistaa. Lähtökohtaisesti turvallisuus ja työhyvinvointi ovat asioita, joiden parantamiseen liittyvää tietoa ei haluta salailla. Näin ne sopivat erinomaisesti sosiaalisessa mediassa avoimesti käsiteltäviksi ja kehitettäviksi.”

Hankkeen tuottamat raportit ovat saatavilla:

Sosiaalinen media turvallisuutta ja työhyvinvointia edistävien yhteisöjen tukena. Openrisk-hankkeen loppuraportti http://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2012/T3.pdf

Sosiaalisen median käytön ohjeistus. Katsaus internetissä julkaistuihin turvallisuus- tai työhyvinvointialan ohjeisiin
http://www.vtt.fi/inf/pdf/workingpapers/2011/W186.pdf

Hankkeen jälkeen hankkeen osapuolet ovat jatkaneet tahoillaan. Omalta osaltamme VTT riskienhallinta jatkaa tällä hetkellä muiden riskien hallinnan tutkimus- ja kehityskohteiden parissa. Sosiaalinen media on kuitenkin tätä päivää ja tulevaisuutta ja ajatuksia sen tutkimisen jatkossa kehitellään – mutta harkiten, kuten muitakin olemme neuvoneet.

Näin juhannuksen alla kannatta pitää päällimmäisenä mielessä, että turvallisuuden varmistamien ei pilaa iloa vaan varmistaa sen jatkumisen – näin myös SoMessa.

Jouko Heikkilä

Tietoja Jouko Heikkilä

tutkija, DI, turvallisuuden ja riskien hallinnan kehittäminen, VTT
Kategoria(t): Turvallisuus ja työhyvinvointi, Tutkimus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s