Man on Wire – äärimmäistä riskinottoa

YLE lähetti viime keskiviikkona dokumentin ranskalaisesta Philippe Petit’stä, joka vuonna 1974 käveli nuoralla World Trade Centerin tornien välissä yli neljän sadan metrin korkeudessa. Hurjapäinen mielipuoli, joka vaaransi henkensä älyttömässä tempauksessa. Juuri näin!

Vai onko sittenkään? Älytöntä – tai tarkemmin ottaen monen mielestä käsittämätöntä – tässä oli, että hän ei tehnyt tätä ansaitakseen suuria summia tai maailman mainetta. Tähän tempaukseen Petit’tä ajoi sisäinen pakko – jo lapsena syntynyt visio, jonka perustana oli lehdessä nähty juttu näiden maailman korkeimpien rakennusten rakentamisesta. ’Mielipuolista’ hengen paloa äärimmäistä henkistä vahvuutta tässä kyllä tarvittiin, mutta älytön tempaus tämä ei missään tapauksessa ollut, vaan äärimmäisen tarkkaan suunniteltu ja valmisteltu projekti.

Itse toimenpide on äärimmäisen yksinkertainen: kiristetään vaijeri ja astutaan kävelemään sillä. Äärimmäisen koeteltua tekniikkaa eikä mitenkään erityisen vaarallista henkilölle, joka on koko elämänsä omistanut tämän taidon kehittämiseen. Petit oli lukuisia kertoja etukäteen käynyt tutustumassa kohteeseen – myös erilaisissa sääolosuhteissa. Hän rakensi myös pienoismallin, jolla tutki eri vaihtoehtoja vaijerin virittämiseen. Asiaa myös harjoitteltiin täydessä mittakaavassa ja vieläpä niin, että avustajat yrittivät vaijeria kaikin voimin heiluttamalla saada vaijerilla kävelevän Petitin putoamaan. Huonolla menestyksellä, kuten sopii arvata. Vastaavanlaisia tempauksia oli myös toteutettu aiemmin mm. Notre Damen tornien välissä sekä Australiassa siltapylonien välissä. Petit jopa kävi lentämässä helikopterilla WTC-tornien yläpuolella tottuakseen paremmin korkeuteen. Varovaisuutta kuvaa myös se, että ensimmäinen yritys peruutettiin vielä aivan viime hetkellä, kun tuntui siltä, että valmistautuminen ei ollut riittävää. Hanketta oli mahdollista yrittää vain kerran – missään vaiheessa ei saanut epäonnistua. Vielä vaijerille astuessaan hän tarkkaan puntaroi valmiuttaan. Kuvaavaa on myös, että ainoa tapaturma hankkeessa sattui, kun Petit oli tutustumassa torneihin ja astui rakennustyömaalla naulaan.

Notre Dame, Pariisi

Tosielämän Mission: Impossible

Hankkeeseen sisältyi tietenkin myös suuria epävarmuuksia ja riskejä. Nämä liittyivät ensisijaisesti siihen, että hanke toteutettiin ilman lupaa ja salaa. Jatkuvana uhkana oli paljastuminen ja pelkona olivat tietenkin laittomuudesta seuraavat rangaistukset, mikä USAn oikeuskäytännöt tuntien ei ollut mikään pieni pelote – etenkin, jos jotain vahinkoa olisi sattunut. Tämä luvattomuus ja salaiset valmistelut tekeekin dokumentista varsinaisen jännityskertomuksen, jota ilman tarina olisi monta astetta tylsempi. Petit itse totesi, että vaarallisin hetki itse tapahtumassa oli, kun poliisi kuljetti häntä käsiraudoissa portaita pitkin katolta alas. Tällöin hän horjahti ja oli lyödä päänsä.

Mielenkiintoista on verrata tätä Petitin tempausta miehiin, jotka rakentavat näitä pilvenpiirtäjiä. Kun hänen tempauksensa oli ainutkertainen ja hän sai keskittyä täysin ylhäällä pysymiseen, rakentajat tekevät tätä päivästä toiseen ja heidän varsinainen tehtävänsä on jotakin muuta, kuin pelkkä ylhäällä pysyminen.  Siksi kuulostaakin uskomattomalta, että – ainakin virallisesti – esimerkiksi Empire State’in rakennustöissä kuoli vain viisi työntekijää. Ketkä lopulta ovatkaan ’hurjapäisiä mielipuolia’, jotka vaarantavat henkensä – välillä jopa älyttömissä tempauksissa.

Lunch atop a Skyscraper

Man on Wire -dokumentti esitettiin YLEssä pohjustuksena keskustelulle sankaruudesta. Jotenkin tämä tuntui aluksi oudolta. Kuitenkin hän on mitä suurimmassa määrin oman elämänsä sankari: hän toteutti uskomattoman unelmansa. Sikäli, kun sankarin tarkoitus on olla esikuva, esikuvallista Petitissa on se perinpohjaisuus, jolla hän unelmansa toteutti. Tässä tapauksessa perusteellisuudesta ei tehokkuuden tavoittelun (kiireen, säästämisen, helpommalla pääsemisen tms.) nimissä tingitty missään kohtaa.

Loppukevennys

Lopuksi lisää sirkustaidetta: monimutkaisempi prosessi, mutta vähemmän vaarallinen. Tässä pienet epäonnistumiset itse asiassa kuuluvat asiaan.

 

Tietoja Jouko Heikkilä

tutkija, DI, turvallisuuden ja riskien hallinnan kehittäminen, VTT
Kategoria(t): riskinotto, Turvallisuus ja työhyvinvointi, Uncategorized Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s