Peli-idea

Pelimerkit

Kuvitelkaa peli, jossa joukko pelaajia vaihtelee erivärisiä pelimerkkejä. Yhtä pelimerkkiä vastaan vaihdossa voi saada yhden tai useamman pelimerkin aivan sen mukaan, miten vaihdon tekevät pelaajat keskenään sopivat. Säännöllisesti kaikille pelaajille ilmoitetaan yhteenveto näiden vaihtojen tuloksista: esimerkiksi kuinka monella punaisella pelimerkillä on keskimäärin saanut vaihdettua sinisen pelimerkin jne. Tavoitteena on kartuttaa oman pelimerkkikokoelman arvoa. Sääntönä on, että pelaaja ei saa vaihdon yhteydessä mitenkään yrittää vaikuttaa vastapelaajaan esim. uhkailemalla, kiristämällä, lahjomalla, harhauttamalla tms.

Tulisiko tästä hittipeli? Tuskinpa. Miksi ihmeessä kukaan vaihtaisi ensimmäisenä esimerkiksi kahta keltaista yhteen vihreään. Peliä täytyy siis kehittää. Lisätäänpä peliin ajatus siitä, tietynväristen pelimerkkien arvo saattaakin todella vaihdella: että seuraavalla kierroksella kahdella sinisellä pelimerkillä saattaa hyvinkin saada kolme oranssia – tai sitten vain yhden. Nyt tämä saattaa jo alkaa toimia: kun saadaan yhteen pelaajapareja, joista toinen uskoo arvon nousuun ja toinen sen laskuun, vaihtoja alkaa jo syntyä.

Pelissähän ei oikeasti tarvitse olla taustalla mitään sääntöjä, joiden mukaan pelimerkkien arvo vaihtelee – eikä tietenkään voikaan olla, koska vaihto on aina kahden pelaajan välinen keskinäinen asia. Mutta, jotta tämä ei olisi ilmeistä, aletaan pelissä vielä jakaa erilaisia vihjeitä siitä kuinka valoisa tulevaisuus tietyillä pelimerkeillä on ja kuinka huonosti toisilla pelimerkeillä menee. Ehkä tästä jo saisi toimivan pelin.

Tai siis oikeasti:tämähän on vain amatöörimäinen yritys peitellysti kuvailla osakemarkkinoita – reaalimaailman peliä, jota pelataan usein suurilla panoksilla. Tietenkin oikeilla osakemarkkinoilla osakkeiden arvot voivat vaihdella aivan perustellustikin – ja ääritapauksessa yritys voi mennä konkurssiin, jolloin lopullinen arvo paljastuu nollaksi. Mutta tässä tarinassa se ei ole oleellista.

Edellisen ”peli-idean” rakentamiseen minua innoitti täysin relevantti kysymys, jonka Daniel Kahneman on nostanut esiin: ”Miksi ihmeessä kaksi pörssimeklaria, joilla käytännössä on samat tiedot käytettävissään yleensäkään päätyvät osakekauppoihin?” Miksi toinen myy ja toinen ostaa? Kahneman tietenkin myös vastaa tähän kysymykseen: kauppa käy, koska molemmat uskovat olevansa parempia sijoittajia kuin toinen: he uskovat, että he osaavat tulkita saamiaan tietoja paremmin kuin muut. Aivan ilmiselvästi yksittäisessä tapauksessa tietenkin jompikumpi on väärässä. Mutta kaiken kaikkiaan useimmiten molemmat ovat väärässä – siis etevämmyydestään. Tutkimuksissa nimittäin on todettu, että osakekauppoja tekevät ammattilaiset eivät useinkaan koko osakesalkkunsa osalta onnistu juurikaan ”tikkaa heittävää apinaa” paremmin – usein jopa huonommin. Mutta usko asiantuntemukseen pysyy vuosikymmenestä toiseen vahvana. Tätä Kahneman kutsuu kyvykkyyden illuusioksi (illusion of skill). Tämä illuusio on niin vahva, että vaikka sen tietää, illuusio tuntuu edelleen hyvin vahvasti todelta ja käytännössä ohjaa toimintaa. Kahneman vertaa tätä illuusiota visuaalisiin illuusioihin, joista ehkä kuuluisin on seuraavassa kuvassa esitetty Müller-Lyer koe (ks. vastaus tekstin lopusta).

Müller-Lyer-testi: Kumman kuvion vaakaviiva on pidempi?

Müller-Lyer-testi: Kumman kuvion vaakaviiva on pidempi?

Lisäksi hän toteaa, että kyvykkyyteen liittyvä illuusio on siinä mielessä visuaalista illuusiota vahvempi, että sen tietäminen ei useinkaan käytännössä vaikuta toimintaan. Kun visuaalisen illuuusion tietää, virheensä yleensä tunnustaa ja sen ottaa yleensä huomioon toiminnassaan.

Kyvykkyyden illuusio ei tietenkään liity pelkästään pörssimaailmaan. Tutkitustihan myös reilusti yli puolet autoilijoista pitävät itseään keskimääräistä parempina kuljettajina. Pahimmassa tapauksessa kyvykkyyden illuusio tietenkin voi johtaa hyvinkin vakaviin seurauksiin. Kyvykkyyden illuusion taustalla ei tietenkään ole se, että esimerkiksi pörssimeklarit yleisesti ottaen olisivat lahjattomia tai osaamattomia. Kyse on siitä, että itse asia ei välttämättä ole ennustettavissa. Illuusiota vahvistava tekijä on toinen psykologinen harha: se, että vaikka luottamus oman arvion oikeellisuuteen olisikin suuri, itse arvio ei välttämättä ole kaksinen. Luottamus siis perustuu usein aivan eri asioihin. Oma mielesi huijaa sinua.

Gamificate2 pelillistämiskoulutuksessa peliriihen vetäjänä toiminut Tony Manninen totesi, että elämä on oikeastaan todella huonosti suunniteltu peli. Pörssimaailma taitaa kuitenkin tässä elämässä pelinä olla keskimääräistä paremmin suunniteltu: ainakin sitä pelataan innolla vuodesta toiseen. Ehkä yksi merkittävä tekijä tämän ’pelin’ jatkuvaan suosioon on tuo yleinen psykologinen taipumus kyvykkyyden illuusioon. Valitettavasti esimerkiksi liikenteen pelikentällä tämä sama ilmiö johtaa usein kielteisempään tulokseen. Liikenteessa muutkin ilmeiset pelimekanismit, kuten kilpailu, ohjaavat tätä peliä ainakin yhteiskunnan kannalta ei-toivottuun eli vaaroja ja häiriöitä aiheuttavaan suuntaan. Millähän pelimekanismeilla liikenteestä saisi enemmän yhteispeliä?

Vastaus aiemman kuvan kysymykseen: Alkuperäisessä testissä janat olivat yhtä pitkiä, vaikka alempi vaikutti pidemmältä. Tässä esitetty kuva on tietenkin huijausta. Ylempi jana on tarkoituksella tehty karvan verran pidemmäksi. Miltä se tässä näytti?

Koitko tulleesi huijatuksi tätä lukiessasi – ehkä useampaankin kertaan. Valita!

Tietoja Jouko Heikkilä

tutkija, DI, turvallisuuden ja riskien hallinnan kehittäminen, VTT
Kategoria(t): pelillistäminen, riskinotto Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s